Lassilassa vauhdikas viikonloppu
27.4.2026
Viikonloppu aloitettiin Hantta Cupin merkeissä. 32 joukkuetta osallistui turnaukseen päivän aikana, otteluita pelattiin yhteensä 48 kpl. Turnaus oli järjestyksessään viides ja on saavuttanut ison suosion harrastejoukkueiden keskuudessa. Kysyntä oli niin suuri että osa joukkueista ei mahtunut mukaan turnaukseen. Turnaus pelattiin hyvässä hengessä ja ilmapiiri oli positiivinen koko päivän ajan.
Sunnuntaina jatkettiin Vappu Cupin peleillä. Olosuhteet olivat tuuliset, mutta pelaajat esiintyivät pirteästi koko turnauksen ajan. Turnauksessa pelasivat tyttöjoukkueet( 6-11 – vuotiaat). Pelejä pelattiin 48 kpl. 40 joukkuetta oli mukana Vappu Cupin peleissä turnauspäivän aikana. Turnauksen aikana koettiin erilaisia tunteita ja tapahtumia sekä iloista jalkapalloa nuorten tyttöpelaajien toimesta.
FC POHU kiittää osallistuneita joukkueita ja turnauksen järjestäjiä vauhdikkaasta viikonlopusta Lassilassa.