Teemu Silius aloittaa FC POHU:n seuravalmentajana

11.10.2021

Saimme runsaasti hakemuksia seuravalmentajan tehtävään, ja oli upea asia huomata, että FC POHU kiinnostaa valmentajia. Tavoitteemme oli löytää hyvä valmentaja jatkamaan Toni Sneitzin hienoa työtä. Teimme taustatyömme huolellisesti ja näin päädyimme Teemu Siliuksen palkkaamiseen.

Teemu erottui edukseen muista hakijoista hyvillä ihmissuhdetaidoillaan sekä korkealla lajiosaamisella. Tiedämme että hän on oikeanlainen persoona tähän tehtävään, hän ymmärtää seuran historian ja nykyiset toimintatavat sekä tavoitteet, valmennuspäällikkö Billy Kokko kertoo.

”Olen valmentanut vuodesta 2007 lähtien. Jalkapallon ohella olen ollut mukana myös jääkiekossa naisten maajoukkueessa naprapaattina ja fysiikkavalmentajana neljä vuotta (2015-2018). Kokemukset eri lajeista yhdistettynä jalkapalloon, syventävät näkemystäni toimia valmentajana. FC POHU:lla on vahva historia stadilaisessa futiksessa. Tämän lisäksi seuran viime vuosien toiminnan ja olosuhteiden kehitys tekee FC POHU:sta erittäin kiinnostavan paikan jatkaa omaa valmentajauraani”, Teemu kuvailee tuntemuksiaan.

Samalla poikien 2010, 2011 ja 2013 joukkueet saavat uuden vastuuvalmentajan, kun Teemu Silius aloittaa seuravalmentajana 15.10. FC POHU seurayhteisö toivottaa Teemun tervetulleeksi.